perjantai 6. huhtikuuta 2012

Easter































Kuvat: weheartit.com


Meidän pääsiäisemme alkoi eilen, kun kävimme ostamassa kaupan tyhjäksi kaikista herkuista. Nam. Sohvalla herkuista täyttyneen mahani vieressä köllöttelyn lisäksi olen tänään ensimmäistä kertaa menossa katsomaan Via Crucis- kulkuetta. Toivottavasti ilma ei ole kovin kylmä, ettei pahasti joudu hytisemään: muutoin uskon kulkueen olevan todella hieno. Otan kameran mukaan, josko pimeydestä huolimatta onnistuisin saamaan jokusen kohtuullisen kuvankin.































Nämä toisen kollaasin kuvat olen itse ottanut kahden eri ystäväni luona. Ystäviä pääsen tapaamaan myös viikonlopun aikana: aikeissa on mm. käväistä miehen sukulaisten mökillä ja viettää peli-iltaa täällä meillä. Jo maanantaina täytyy ikävä kyllä käydä pyörähtämässä työpaikalla, mutta ei ajatella sitä nyt. Nyt ajatellaan seuraavaa suklaa-annosta ja ehkä sitä, että koska jaksaisi ruveta laittamaan ruokaa :)

P.S. Mä niiin haluan nuo ylemmän kollaasin kynnet! Harmi ettei oma näppäryys riitä tuollaiseen taiteiluun, pitää yrittää ensi vuonna jo hyvissä ajoin etsiä tuon kuvan kanssa joku tekijä noille ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun jätit kommentin:)!