tiistai 24. huhtikuuta 2012

Style Icon: Kate Middleton

Olen aiemmin esitellyt tyyli-ikoneinani mm. Diane Krugerin ja Olivia Pelermon. Molemmat ovat kiinnostavia, innovatiivisia ja trendikkäitä pukeutujia, todellisia edelläkävijöitä. Toukokuun Gloriassa olleen jutun vuoksi innostuin tällä kertaa esittelemään yhtä lailla ihailemani, mutta huomattavasti klassisemman ja jopa konservatiivisemman pukeutumistyylin edustajan: Cambridgen herttuattaren eli Kate Middletonin.

Katen tyyliä sanelee tietenkin paljolti jo hänen asemansa kuninkaallisena, mutta ihailen hänen tapaansa toteuttaa vaadittua etikettiä. Kate kantaa aina vaatteensa, eikä koskaan päinvastoin. Liekö tämä seurausta siitä, että Kate ei käytä stylistiä vaan stailaa itse itsensä.

























Katen edustusasut ovat useimmiten yksinkertaisen tyylikkäitä, mutta pienellä jujulla varustettuja, jolloin ne eivät ole tylsiä. Juju voi olla hihan pituudessa, mekon leikkauksessa tai vaikka laskostuksissa. Toisen tyyli-ikonin Michelle Obaman tavoin myös Kate käyttää usein keskihintaisten merkkien vaatteita. Vaikka Katen tyyli onkin konservatiivinen, Glorian sanoin jopa "sovinnainen", on Kate toisaalta myös edelläkävijä: oikean reunan sininen, Katen kihlajaisissaan käyttämä, Issan mekko teki brändistä maailmankuulun silmänräpäyksessä.

(Mutta voi miten riutuneen laihalta Kate näyttää tuossa violetissa mekossa (vaikka väri onkin upea)! Ei taida olla helppoa elää kuninkaallisena, kun on jatkuvasti tarkkailun alaisena: ilmeisesti vauvauutisiakin odotellaan jo melkoisen kiihkeästi. En kyllä vaihtaisi osia herttuattaren kanssa.)

















































Myös pehmeämmät linjat pukevat Katea.

























Kuvat: stylebistro.com

Kate näyttää vaivattoman tyylikkäältä iltapuvuissakin: hänelle sopivat mielestäni erityisen upeasti nuo vaaleat värit. Oikeassa reunassa ollutta asua en ollut nähnyt ennen kuin nyt törmäsin siihen penkoessani kuvia netin syövereistä tätä postausta varten: minusta tuo pörröinen bolero on aivan mielettömän suloinen yhdistelmä muutoin simppelin iltapuvun kanssa.

Gloriassa oli tehty hauskat kartat siitä, mistä Katen tyyliä voi ostaa Lontoossa...


...tai Helsingissä (jossa sama tyyli toteutettiin hiukan eri merkkien valikoimista).



Varman tyylikkäät asut yhdistettynä upean kiiltäviin hiuksiin ja (aidon tuntuisesti) iloiseen hymyyn tekevät Katesta todellisen tyylitaiturin :)

Muita Kate- faneja..?

P.S. Heh, sorry että Katen päälaki puuttuu kaikista kuvista! Huomasin vasta nyt. No, tällä kertaa pääasiassa olivat asut, joten siksi piti priorisoida ;) Miten se nyt menikään, että beauty ja brains ei mahdu samaan tyyppiin..?

P.P.S. Hiuskuvia tulossa kyllä: uusi tukka ja uusi naama on rakkautta <3

2 kommenttia:

  1. Hiuskuvia odotellessa :) Kate on kyllä klassisen kaunis ja ihanan raikas tuulahdus Britannian kuninkaallisten joukkoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, nimenomaan klassisen kaunis :) Ja yritän saada niitä hiuskuvia mahdollisimman pian: yhdet kuvat otettiin jo heti maanantaina, mutta koska samalla piti piilotella kosmetologin käsittelemää naamaa (en viitsinyt samana päivänä laittaa meikkiä siihen päälle), ei siitä tietekään oikein tullut mitään... palaan kyllä asiaan :)

      Poista

Kiitos kun jätit kommentin:)!