keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

In My Bag

Laukkuteemalla jatketaan: olen jo pidemmän aikaa suunnitellut tällaista "mitä laukussani on"-postausta. Tykkään itse kovasti lukea muiden vastaavia postauksia: jotenkin on hauskaa kurkkia toisten "elämään" sitä kautta ;) 

Laukkuni on tosiaan Mulberry Bayswater ja mukana kulkee päivittäin suunnilleen tällaista tavaraa:


Lompakko, puhelin ja avaimet löytyvät varmaan useimmista muistakin laukuista. Samoin aurinkolasit näin kesäaikana. 

Mutta sitten siihen kaikkeen muuhun: 

Vaaleanpunainen Ordning & Redan kalenteri on täydellinen sekä kokonsa, sisältönsä järjestelyn (viikko yhdellä aukeamalla, riittävästi kirjoitustilaa/päivä) että taipuisan mutta kestävän kansimateriaalinsa puolesta (kenkien lisäksi olen siis äärimmäisen nirso myös kalenterien suhteen;)). Niin ikään Ording & Redan pieni penaali on myös täydellisen kokoinen laukussa mukana kuljetettavaksi. Sen sijaan Ordning & Redan muovinen käyntikorttikotelo oli vikaostos: se on mennyt laukun pohjalla pyöriessä nopeasti nuhruiseksi, jonka lisäksi käyntikortin teksti tarttuu muoviin (saattaa tietysti liittyä myös ongelmaan kortin eikä kotelon laadussa, mene ja tiedä). 

Mulberryn Daria Pouch toimii laukussani kaikenlaisen sekalaisen, mutta tarpeellisen, säilytyspaikkana: läkerol- pastilleja, käsivoidetta, laastareita, buranaa jne. Ivana Helsingin pikkukukkaro kätkee kaikki kymmenet kanta-asiakaskorttini: lompakkoon ne eivät mahdu, mutta elleivät ne ole laukussa, eivät ne koskaan ole mukana silloin kun niitä tarvitaan. Tämä ratkaisu on minulla toiminut hyvin.


Vietän paljon aikaa julkisissa liikennevälineissä, jonka vuoksi laukussani on useimmiten myös luettavaa. Viime aikoina yleensä pokkari, jonka olen tyypillisemmin lainannut yhdeltä ystävältäni (kiitos taas henkilökohtaisena kirjastonani toimimisesta!). Tällä hetkellä menossa on Jonathan Franzenin "Muutoksia". Useimmiten luen alkukielellä, mutta tämä sattuu oleman suomennos.

Mukanani on aina myös sateenvarjo. Enkä muuten voi ymmärtää miksi Samsonite lakkasi (jo vuosia sitten) minulla olevan mallin tekemisen. Se on kevyt ja pieni, mutta näiden kuuden vuoden aikana se ei vielä missään tuulenpuuskassa ole kääntynyt ympäri. Varjossani on oikeastaan jo pienen pieniä reikiä, mutta en halua luopua siitä, koska se on maailman paras...

Lisäksi laukussa kulkee aina kokoontaittuva kauppakassi, käsidesiä ja näin kesäisin myös aurinkovoidetta ex tempore- kaupunkiulkoilun varalta. Lisäksi tyypillisimmin pari-kolme huulikiiltoa, puuteripaperia, nenäliinoja, hiuslenkkejä, purkkaa jne jne. Monesti kesäaikaan myös vesipullo ja työpapereita.

Pienessä punaisessa pussissa on aikanaan Lancelin laukun mukana tullut laukkukoukku, jota en ole tullut käyttäneeksi, mutta nyt lupaan pyhästi opetella! Sehän on suorastaan nerokas keksintö, koska ainakin itselleni tekee aina pahaa laskea laukku lattialle. 

Sellaista. Laukkuparkani on siis aika koetukella ja olekin alkanut pohtimaan uuden, vieläkin isomman laukun hankkimista- pokkarikameran nimittäin sain vielä survottua laukkuun, mutta järkkäriä en sitten millään (ellen jätä lähes kaikkea muuta kotiin). Projekti ei varmaan toteudu enää tämän vuoden puolella, mutta ajatuksen olen laittanut hautumaan. Mielessä on pari mahdollista vaihtoehtoa, mutta yritän etsiskellä vielä jotain täysin uutta.

Minä taidan olla esimerkki sellaisesta "mitä minulla ei ole sitä et tarvitse" -tyyppisestä laukunkäyttäjästä, jonka koko elämä kulkee mukana joka päivä. Aika moni taitaa pärjätä huomattavasti vähemmällä. 

Mitä sinun laukussasi kulkee mukana?

2 kommenttia:

  1. Kaikki mahdollinen :D Kuulun myös kategoriaan mitä mukana ei ole sitä ei tarvita. Olen yrittänyt hillitä tätä tarvetta ottaa kaikki mahdollinen mukaan, mutta jos kuitenkin sattuu jotakin.. Toivotonta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan samaa sarjaa siis ollaan :D Mutta toisaalta: tällä pärjää vaikka minne päättäisi yhtäkkiä lähteä ;)

      Poista

Kiitos kun jätit kommentin:)!