maanantai 16. heinäkuuta 2012

Koruhaaveita

Vaikka olenkin shoppailulakossa, en malttanut taaskaan olla hiukan haaveilematta. Tällä kertaa Efva Attlingin nettisivuilla. Olen jo pitkään pohtinut jonkin hänen korunsa hankkimista, mutta jostain kumman syystä, vaikka käytän paljon koruja, en ole tottunut käyttämään juurikaan rahaa niiden hankkimiseen (ts. ostan lähinnä pukukoruja ketjuliikkeistä, matkoilta jne). Ainoat poikkeukset tästä muodostavat häitämme varten ostetut koruni. Muutamat hullarit sitten jo hipelöin yhtä Efvan kaulakorua, mutta päätin silloin käyttää rahan johonkin muuhun. Sitä päätöstä olen kyllä hiukan katunut...

Alunperin siis ihastuin Efvan simppelin rouheisiin, varsinkin aiemmin usein sanoja, sanontoja  tai muita ajatuksia sisältäneisiin kaulakoruihin. Nettisivujen valikoimista ihastuin kuitenkin kaulakoruja enemmän sormuksiin ja rannekoruihin.

Teinivuosien "sormus joka sormessa"-överien jälkeen en vuosiin käyttänyt mitään sormuksia. Sitten tulivat kihla- ja vihkisormukset ja tänä kesänä olen opetellut uudestaan käyttämään myös paria muuta omistamaani sormusta. Noista kuvan sormuksista huolisin minkä tahansa ilomielin. En ole vieläkään kyllästynyt edes noihin rusetteihin ja nuo perhosetkin ovat niin kauniitEniten minua saattaisi kuitenkin olla tuo alarivissä äärimmäisenä vasemmalla oleva sormus. Siinä on samaan aikaan jotain todella yksinkertaista ja.... sulokasta? Hmmm, a minor loss of words here... vähäeleisen tyylikäs kuitenkin, juuri sitä mistä tykkään.

Tässä suosikkini myös rannekoruista. Ylhäältä vasemmalta ja alhaalta oikealta löytyvät ne kaikkein lemppareimmat. Sopisivat ranteeseeni yhdessä, erikseen tai yhdessä jo omistamieni Nomination ja Ideakoru- korujen kanssa. 

Muita faneja..?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun jätit kommentin:)!