keskiviikko 1. elokuuta 2012

Ihana päivä

Tänään on ollut kaikki täydellisen päivän tunnusmerkit: aurinkoa, hemmottelua, hyvää ruokaa, hyvää seuraa ja mukavaa tekemistä. Aloitin päivän suosikkikampaajani Riinan luona, jonka jälkeen lähdimme ystäväni kanssa lounaalle Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan Viola-kahvilaan. Olen asunut pääkaupunkiseudulla jo melkein 10 vuotta ja nyt vasta astuin ensimmäisen kerran tähän kaupungin ytimessä sijaitsevaan paratiisiin. Uskomatonta, että sain tehtyä visiitin vasta nyt!


Violan lounaana oli tänään herkullista metsäsienikeittoa ja katkarapucaesar-salaattia. Nams! Salaattilounaaseen kuului pieni alkukeitto ja hintaa koko hoidolla oli 9,30e- ei paha! Tarjolla näytti olevan myös kaikenlaisia makeita leivonnaisia, pitää palata kahville seuraavalla kerralla :)

Violassa on hyvän ja kohtuuhintaisen ruuan lisäksi aivan ihana tunnelma. Ulkopaikat oli varattu, joten istuimme sisätiloissa, joista oli kaunis näkymä merelle. Aivan ihana paikka, suosittelen ehdottomasti!



Lounaalta jatkoimme vielä kauniiseen puutarhaan pienelle kävelylle.



Seuraavaksi suuntasimme kaupungille hiukan shoppailemaan viimeisiä tarpeellisiä juttuja häihin (sekä minä että ystäväni olemme menossa häihin lauantaina- eri häihin tosin). Minä jouduin uudelleen alusvaatteenostopuuhiin, sillä eilen löytämäni ratkaisu ei sittenkään ollut toimiva. Toivottavasti enää huomenna ei tarvitse mennä uudelleen.. mutta täytyy kyllä sanoa että tälläkään kertaa ei Stocka loistanut palvelullaan: on hassua että kaupungin "hienoimmassa" tavaratalossa ei arkipäivänä löydy myyjiä edes alusvaateosastolla, jossa myyjän apua kaivataan aika usein. Osastolla oli pari hassua myyjää, joilla oli kädet täynnä työtä vanhempien rouvashenkilöiden auttamisessa. Olen käynyt siellä viime päivinä pyörimässä muutamankin kerran, eikä kertaakaan ole tultu tarjoamaan apua. Tänään sain apua kun kysyin: avun antaja tiesi kyllä mistä puhui, mutta järin ystävälliseksi palvelua ei voi kehua. Sama juttu oli kassalla: hyvä kun kassalla ollut myyjä tervehti kun menin maksamaan. 

Sen sijaan Sokokselta kävin ostamassa sukkia ja täytyy erikseen mainostaa, että Helsingin keskustan Sokoksen sukkaosastolla on (ainakin yksi) aivan loistava myyjä! Olen saanut samalta myyjältä erinomaista palvelua ennenkin: ystävällistä, tehokasta ja äärimmäisen asiantuntevaa. Tänään mittailtiin nauhan kanssa mun reiden mittoja sopivien stay upien varmistamiseksi ;) Aivan mahtavaa. Harmittaa etten laittanut myyjän nimeä merkille, mutta siinä on kyllä asiakaspalvelija paikassaan!

Shoppailun uuvuttamina kävelimme vielä Iso-Roobertinkadulle Kippoon jugurttijäätelölle. Oli muuten ensimmäinen kertani myös Kipossa. Miten sitä aina kestääkin niin kauan saada aikaiseksi vierailla kaikissa uusissa, kivoissa paikoissa..?

Omaan jäätelööni valitsin mansikkaa, mustikkaa ja lakuja. Oli kyllä hyvää... aiemmin olin syönyt jugurttijäätelöä vain Jenkeissä, joissa se tarjoiltiin maustettuna, samoin kuin mikä tahansa jäätelö täällä. Kipossakin olisi ollut mahdollista valita muutama maustettu jäätelö, mutta me molemmat otimme maustamatonta jäätelöä. Lisäksi join Litsin makuista "bionade"- limsaa, joka oli niin ikään uusi tuttavuus. Maku ei ollut kovin voimakas, mutta virkistävän raikas, eli juuri sitä mitä sillä hetkellä kaipasinkin :)

Kotiin kurvasin ruokakaupan kautta, josta hamstasin niin ikään viimeisiä tarvikkeita häihin liittyen. Lisäksi löysin pakettitarjouksen lehdistä: In Style, Marie Claire ja itselleni uusi tuttavuus Woman & Home noin 12e. Pitihän paketti napata mukaan!


Nyt syömään äsken tekemääni herkkusalaattia, jonka jälkeen aion askarrella polttarikansion parissa ja vielä hiukan myöhemmin istua jalat oikosenaan sohvalla katsellen telkkarista dekkaria ja selaillen noita lehtiä. Oioi miten ihana päivä <3 Toivottavasti sinullakin on ollut yhtä kiva tiistai!

p.s. Näitä postauksia tehdessäni olen tajunnut, että juuri tiistaina tapahtuu usein kaikkea tosi kivaa. Mistähän sekin johtuu..?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun jätit kommentin:)!