torstai 13. joulukuuta 2012

12.12.12

Pikaiset heipat! Tänään on ollut hassu päivä- tosi pitkä, mutta jotenkin tosi kiva myös.

12.12
Olen ollut töissä krjaimellisesti aamusta iltaan: lähdin kotoa klo 7.20 ja palasin joskus kasin pintaan. Lähetin pari työmailia vielä kotoa ja juuri muistin että pakko laittaa vielä yksi. Mutta arvaa mitä, tänään se ei jostain syystä haittaa! Olen myös ollut tosi väsynyt tänään, sillä olen nyt pari päivää mennyt tosi lyhyillä yöunilla. Siitä mun yökukkujaluonteesta olikin tuossa juuri puhetta: pahimmillaan ilmiö on juuri sellaisissa tilanteissa kuin nyt, eli pitkän sellaisen jakson jälkeen, että ei ole tarvinnut poistua kotoa ihan aamulla aamulla juuri minnekään. No, vaikka kello on taas paljon niin ensi yönä saa silti nukkua kunnolliset yöunet <3 jotka onkin tarpeen, sillä myös huominen on tosi kiireinen päivä, alkaen tällä kertaa myöhemmin, mutta toisaalta luvassa on myös yksi edustustehtävä illalla. (Jo senkin vuoksi lienee syytä pyrkiä saamaan pienet kauneusunet: tekee tämä ikä sen että valvominen alkaa totisesti näkyä aika nopsaan myös kasvoilla...)

Mutta siitä tämän päiväisestä: nappasin töissä tuollaisen ulkovaatekuvan, kun muistin että en vieläkään ollut saanut otettua pipokuvaa. Tässä olisi, kaksin kappalein oikein :) Kotiin saavuin siis varsin myöhään ja väsyneenä, mutta kivoissa fiiliksissä: oli mukava tulla kotiin, sytyttää kynttilät ja alkaa valmistaa pieneksi iltapalaksi feta-yrttiperunoita. Miehen sanojen mukaan meillä oli "välimerellinen" fiilis kun syötiin näin myöhään. Ja ruokakin sopi teemaan. Sinä aikana kun perunat kypsyivät uunissa keitin itselleni päärynäglögiä ja lueskelin uutta Oliviaa ja Costumea. Hyasintti on auennut ja meillä tuoksuu joululta :) Postistakin oli tullut lappu, että siellä odottelisi minua yksi ihana paketti: sorruin hiukan rikkomaan shoppailukieltoani, mutta tämä on aika poikkeuksellinen juttu. Palaan siihen kunhan ehdin noutaa paketin, eli aikaisintaan lauantaina. Nyt se työmaili ja sitten kiireesti niille kauneusunille.

p.s. Muistathan, että huomenna (tai oho, tänään...) 13.12. on viimeinen päivä postittaa joulutervehdykset edullisempaan hintaan! Itse olen missannut tuon monta kertaa ja maksanut sitten normaalihinnan, mutta tänä vuonna ryhdistäydyin ja kävin viemässä kortit tänään (tai siis... tavallaan eilen ;)). Jonotin myös tiskille, kun piti postittaa muutama kortti ulkomaille saakka ja täytyy kehua postin ripeää ja ystävällistä asiakaspalvelua: minua edellä jonossa oli muistaakseni yli 30 henkilöä, mutta sain hoidettuani asiani alle 15 min. Tyytyväinen asiakas kiittää ja kuittaa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun jätit kommentin:)!