sunnuntai 18. elokuuta 2013

Pink Power Trio

...eli asiaa hiuksista. Sain toiveen esitellä mitä tuotteita käytän hiuksieni hoidossa, joten here comes :)

Aivan ensin haluan huomauttaa, että itsekin kauhulla katselin perjantaisia kuvia ja juurikasvua. Kampaaja on onneksi jo varattuna, mutta sinne pääsen vasta ensi viikolla... Hiusten hoidossa kaiken A ja O onkin mielestäni hyvä kampaaja: pohjalla hyvä leikkaus ja väri helpottavat elämää, sekä ainakin itselläni moni käyttämistäni tuotteista on alunperin kampaajani suosittelemia. Oma luottakampaajani on jo 10 vuotta ollut RH Hairin Riina. Saas nähdä miten kauan jaksan ravata täältä Satakunnasta Helsingissä kampaajalla, mutta ainakin vielä toistaiseksi ;) Kampaajalla käyn tosin harvoin, ehkä 2-4 kertaa vuodessa. Siinä välissä siis hoidan hiuksiani kotona seuraavilla tuotteilla:

IMG_0710
Tärkeimmät tuotteet ovat tässä (Pink Power Trioksi nimeämäni salaiset aseet): Kérastasen Cristalliste -sarjan paksujen hiusten shamppoo. Paras löytö ikinä! Se jättää hiukset ihanan ilmaviksi ja on ensimmäinen shampoo, jonka ansiosta pystyn pesemään hiuksia joka toinen päivä. En kestä yhtään rasvaisen tuntuisia hiuksia, mutta tämän shampoon ansiosta keveys tuntuu vielä seuraavanakin päivänä. Hoitoaineena käytän Kevin Murphyn kosteuttavaa ja ihanan tuoksuista Angel Rinseä. Toisen päivän tukkaan laitan usein pienen määrän saman merkin Powder Puff- hiuspuuteria nostamaan tyveä hiukan. Näin loma-arjessa en ole juuri muita tuotteita käyttänytkään kuin näitä kolmea.

IMG_0774
Cristalliste -shampoo ei ole aivan yhtä selvittävä kuin ennen käyttämäni Tigin tuotteet, joten myös minä vannon nykyään Tangle Teezerin nimeen. Vaikka hiuksiani vaalennetaan aina vain raidoittamalla, ovat ne vuosien saatossa silti sen verran käsittelyiden kuluttamat, että takkuuntuvat pesussa hiukan. En pysty nukkumaan ilman että harjaan hiukset heti pesun jälkeen, vaikka tiedän että niitä ei saisi märkänä harjata (pesen siis hiukset lähes aina illalla ja annan kuivua itsekseen). Joten siksi tämä Tangle Teezer oli loisto-ostos ainakin itselleni.

IMG_0784

Viimeistelen pesun hiuksiin jätettävällä hoitoaineella. Tähän kategoriaan minulla ei vielä ole muodostunut mitään supersuosikkituotetta: tällä hetkellä käytössä on Schwartzkopfin Moisture Kick -suihke. Se on ihan ok, mutta taidan silti seuraavaksi taas kokeilla jotain muuta. Olisiko vinkkejä?

IMG_0746
Kerran viikossa yritän muistaa tehdä syväpuhdistus & tehohoito -rituaalin hiuksille. Vaikka en valtavia määriä tuotteita hiuksissani käytäkään, niin etenkin tuo hiuspuuteri tuppaa kerrostumaan. Mitä enemmän muotoilutuotteita käyttää sitä tärkeämpää on muistaa tämä! Tässäkään kategoriassa en ole vielä löytänyt mitään musta have -tuotetta, mutta tällä hetkellä syväpuhdistavana shampoona on L'oréal Professionel -sarjan Pure Resource. Syväpuhdistuksen jälkeen on hoitonaamion vuoro. Oikeastaan  pitäisikin ostaa jokin uusi naamio: L'oréalin Professional -sarjan Absolut Repairia on vielä jämät jäljellä, mutta kampaaja suositteli jotain hoitavampaa naamiota seuraavaksi. KC Color Mask Silver -naamio on melko uusi hankinta: sekin on liian kevyesti hoitava ainoaksi naamioksi, mutta hoitotarkoituksen sijaan ostinkin sen helpottamaan pitkien kampaamokäyntivälien aiheuttamaa keltaisen tukan ongelmaa. Olen ehtinyt käyttää sitä vasta pari kertaa ja optimaalisen vaikutusajan testailu on vielä kesken. Ihan kelpotuotteelta kuitenkin vaikuttaa. Sekä Stockan hiustuotepäivät, työreissu Helsinkiin että kampaaja osuvat sopivasti samoihin aikoihin ensi viikolle: kenties pitää piipahtaa hiukan tutkailemassa, josko kampaaja suosittelisi jotain hyvää namiota.

Toisinaan käytän hiuksiin myös erikseen latvansuoja-ainetta. Jossain vaiheessa käytin kuvassa olevaa Cristalliste -sarjan seerumia pelkästäänkin pesun jälkeen, ilman hiuksiin jätettävää hoitoainetta. Nyt kun minulla on tuo jätettävä hoitoaine, olen käyttänyt seerumia hiukan harvemmin. Se antaa latvoille kyllä upean kiillon, joten on aika ehdoton esimerkiksi juhlalookiin.

Tigin Bed Head- sarjan Small Talk -muotoiluvoidetta olen käyttänyt kohta 10 vuotta. Koska en juuri koskaan föönaa hiuksiani, käytän Small Talkia lähinnä muotoiluvoiteena: pieni tippa kuiviin hiuksiin kauttaaltaan ei latista, mutta silotaa hiuksen pinnan tehden yleisilmeestä (ja vakkariponnarista ;)) siistimmän kuin jos vain laittaisin puhtaat hiukset kiinni. Tuotteen pitäisi antaa volyymiä, jos sen laittaa kosteisiin hiuksiin ennen föönaamista. Mutta tästä siis itselläni ei juurikaan ole kokemusta.

Yllä esiteltyjen tärkeimpien tuotteiden lisäksi kaapissa on toki monenlaista muutakin purtiloa.

IMG_0806

Masterpiece -lakka sopii hyvin, koska en tykkää kovan pinnan antavista lakoista. Myös tuoksu on mieleeni ja lakka antaa kauniin kiillon hiuksille. Nykyään tosin lakkailen melko harvoin (koska en ikinä jaksa tehdä mitään kampauksia....). Kesällä ahkerassa käytössä on ollut Paul Mitchellin aurinkosuojasuihke -antaa aivan mielettömän upean kiillon kaupan päälle! Jos käsittelen hiuksiani föönillä tai suoristusraudalla, laitan aina alle lämpösuojasuihkeen. Viimeisiään vetelee oranssi Fudgen versio, seuraavaksi testiin menee lahjaksi saamani Wellan suihke. Uskoisin vian olevan käyttäjässä, sillä en vielä ole löytänyt sellaista lämpösuojaa, joka ei raudan alla yhtään tahmaisi. Ehkä pitäisi malttaa antaa sen kuivahtaa kauemmin..? Four Reasonsin Volume Moussesta ostin kaappiin pienen koon, kun ajattelin testailla pitkästä aikaa perinteista muotovaahtoa. Ja kuulkaa föönauksen alla se kyllä toimii tosi hyvin! Vähän unohdettu juttu ehkä tämä muotovahto, mutta mä olen taas uudelleen tykästynyt. Silloin harvoin siis kun föönailen.

Yritän tosiaan säästää hiuksiani kuumilta käsittelyiltä, joten käyn yleensä suihkussa illalla ja annan hiusten kuivua yön aikana. Hiusten säästämisen lisäksi tämä säästää hermoja, sillä minulla on sen verran paljon tukkaa, että sen föönaamiseen menee ikä ja terveys. Ehkä uusi föönikin auttaisi asiaa (nykyinen taitaakin olla kohta 10 vuotta vanha...), mutta yleensä en vaan jaksa. Ja tosiaan: eiköhän tuo jatkuva vaalentaminen (vaikka onkin vain raidoilla) ole ihan riittävä rasitus yksille hiuksille.

Tällä hetkellä hiusproggiksenani on käyttää mahdollisimman paljon muitakin kampauksia kuin ponnaria. Asukuvista voi päätellä, että toistaiseksi menestys on ollut surkean huono. Mutta ehkä syksy tuo ryhtiliikkeen tässäkin asiassa..? Ainakin voi toivoa.

Toivottavasti tästä oli jotain iloa ja vinkkejä :) Olisiko teillä suositella minulle hyvää hiuksiin jätettävää hoitoainetta tai hyvää naamiota? Oliko muilla samoja lempparituotteita kuin minullakin?

2 kommenttia:

  1. Kiitos tästä postauksesta!
    Kampaajalla käynti on mun kompastuskivi! Käyn kanssa sen pari kertaa vuodessa kampaajalla ja luulen, että se on vähän liian harvoin mulle (varsinkin kun keittiösaksilla ei otsatukasta saa kovin siistiä, thih!). En värjää hiuksiani, siksi tuo väli aina "vähän" venähtää, ei ole niin tarkkaa.

    Vaikka aikamoinen kosmetiikkafriikki olenkin, hiusasioissa olen hyvin laiska ja osaamaton. Koen, että on aika sama mitä teen, lopputulos on silti niin ja näin. Useimmiten vaan pesen ja annan hiusten kuivua itestään. Ja kampauksena on aina ponnari! :)

    Hiukseni ovat hennot ja mutta kuivan pörröt, joten ne kyllä kaipaisivat kunnon tuotteita. Tuo mainitsemasi shampoo kuulostaa hyvälle. Siitä on vissiin myös hennoille hiuksille tarkoitettu versio?

    Sekavan sepustuksen lopuksi totean, etten valitettavasti osaa suositella kaipaamisia tuotteita. Ainut vinkkini on hiusöljyt. Mulla on käytössä L'Oréalin Mythic Oil. Käytän yleensä yhdessä jonkun toisen hoitoaineen kanssa. Toimiva ja hyväntuoksuinen tuote! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tuosta Cristallistesta on olemassa myös hentojen hiusten versio :) tosin oma hiukseni ei ole pörrö, joten en tiedä miten silottavaa Cristalliste on. Mutta ainakin itselleni tulee ihanan keveyden lisäksi kaunis kiilto :)

      Ja joo öljyt on tosi hyviä: ennen tuota seerumia käytin vuorotellen tuota Mythic Oilia, Kerastasen Elixir Ultimea ja myös Moroccanoilia olen testannut pienen näytepurkin. Minusta tuo seerumi ja nuo öljyt ovat kaikki yhtä hyviä, mutta kampaajan mukaan niiden ominaisuuksissa on kyllä eroja (ainakin tuo Elixir Ultime on kai tosi monipuolinen ja sitä voi käyttää myös föönauksen alla jne). Mutta itse kun laitan vähän hiuksiin pesun jälkeen ja annan kuivua, niin kaikki tuntuvat oikeastaan yhtä hyviltä :)

      Poista

Kiitos kun jätit kommentin:)!