tiistai 30. huhtikuuta 2013

Glada vappen!

...bara vatten hela natten ja muita vappuklisheitä :)

vappu
Kuvat: http://weheartit.com/

Tänä vuonna oma ylioppilaslakkini pysyy laatikossa, korkki skumppapullon sulkijana ja persus tiukasti kotona ja penkissä kiinni, sillä täällä vietetään viimeistä opiskelijavappua katse tiukasti viimeisen kuolonviivan päihittämiseen suunnattuna. Motivaatio on nyt niin korkealla, että ei oikeastaan edes haittaa. Hiukan railakkaampia ja sosiaalisempia tunnelmia toivon silti kaikille muille, itse otan sitten myöhemmin takaisin tämänkin illan, korkojen kera ;)

P.S. Vink vink: Tirlittan- blogissa on menossa aivan ihana House of Rym- arvonta vielä perjantaihin 3.5. saakka. Käypäs osallistumassa täällä!

maanantai 29. huhtikuuta 2013

30 days until 30

Tähän on nyt tultu: tänään on tasan kuukausi eli 30 päivää siihen, kun täytän 30 vuotta. Tätä merkkipäivää on tietenkin juhlittava myös ihan kunnolla, mutta hiukan myöhemmin kesäkuussa sitten vasta: ennen en kertakaikkiaan koulu- ja työkiireiltäni ehdi. Koska kaikki ystäväni kuitenkin parhaillaan jo miettivät kuumeisesti mitä ihmettä ostaa minulle lahjaksi (!), ajattelin ystävällisesti postailla pienen toivelistan kaikkien lahjanhankintapulmia helpottaakseni :D 

Idea postaukseen lähti ihanassa Damsel in Dior- blogissa aiemmin keväällä olleesta vastaavasta jutusta. Siinä taisi olla 30 päivää ja 30 lahjaa- itse en keksinyt ihan yhtä montaa toivetta, sillä halusin kuitenkin pysyä jossain määrin tarpeellisissa asioissa. Ja pitäähän sitä olla tilaa yllätyslahjoillekin ;)

30.1
Kuvat: huivi, tyynykorikassi ja kynttiläMariskoolivalot

Haaveilun puolelle menee, mutta menköön: Louis Vuittonin Monogram Shine Shawl mustana. By Nordin susityyny (kuvan leikkivät sudet tai yksi susi) olisi niiiiiin ihana, samoin Tine K:n korikassi ja tuoksukynttilä olisivat kesäksi kivat. Iittalan musta Mariskooli on minusta älyttömän makea ja näistä La Case de cousin Paulin- valoista olen postaillut aiemminkin: Helsinki- sarja on tosi kaunis.

30.2
Kuvat: Kastehelmet, muki,  kaadin, läppäri, tossut

Iittalan Kastehelmi- sarjan iso tarjoilukulho tai jälkiruokakipot olisivat ihanan raikkaat kesäkattauksessa meillä jo olevien Teemojen kaverina. Olisi myös kiva saada kahden jo olemassa olevan Villeroy & Bochin New Wave cafe au lait- mukin sarja täydennettyä muutamalla lisämukilla. Applen MacBook Air olisi supertarpeellinen. Vanhoista aamutossuista pilkistää varpaat, joten Marimekon Ujo- tossut olisi kiva sujauttaa jalkaan kotona. Myös Marimekon Sukat makkaralla- kaadin on esiintynyt haavelistoilla ennenkin (Kirkas! Tämä väri vain näyttää kuvassa paremmalta...).

Eikös olekin ystävällistä minulta, ajatella ystäviä tällä tavoin ;)

Näiden haaveiden virkistämänä palaan töiden pariin, kivaa uutta viikkoa kaikille!

P.S. Sokos vaikuttaa olevan aika hyvin mukana mun haavelistan toteuttamisessa: toukokuun kantistarjouksessa näyttäisi olevan aika monia noista astioista.... ihan vaan viaton vinkki...

perjantai 26. huhtikuuta 2013

Second Chance ja Kokoru Pop Up


Eilen vihjailemani kivojen blogikokemusten sarja jatkui keskiviikkona: olin saanut kutsun kahden suomalaisen pienmerkin, Second Chancen ja Kokorun, pop up- kaupan avajaisten pressiaamiaiselle. Kutsu sattui superkiireisen viikon ainoaan vapaaseen aamupäivään, joten olin innoissani ehtiessäni paikalle tutustumaan itselleni ennestään tuntemattomiin merkkeihin. Ja tietenkin merkkien ihaniin suunnittelijoihin: Second Chancen Maija Nuppulaan (kuvassa vasemmalla) ja  Kokorun Anne Kokkoseen.

IMG_6449

Second Chance valmistaa Nanson ylijäämäkankaista trikoovaatteita: pääasiassa rennon huolettomia mekkoja ja puseroita. Second Chancen suunnittelija Maija työskenteli ennen oman merkin perustamista 5 vuotta Nansolla ja tämä tausta näkyykin Second Chancen hauskoissa printeissä ja kirkkaissa väreissä. Maijan mukaan idea Second Chanceen lähti ajatuksesta tehdä sellaisia vaatteita, jotka kestävät aikaa ja ovat ekologisia, mutta jotka eivät näytä ”ekologisilta”. Vaatteet ovat myös 100% suomalaisia: neulos tulee siis Orivedeltä Nansolta, painaminen tapahtuu Pälkäneellä ja ompelu Hattulassa. Myös Second Chance oli Palonin mukana New Yorkin muotiviikoilla helmikuussa.

IMG_6460

Kesän 2012/2013- mallistossa näkyvä lusikkakuosi kertoo Maijan rakkaudesta vanhoja esineitä kohtaan.

IMG_6470

Koru- ja esinemuotoilija/kultaseppä Anne Kokkosen Kokoru puolestaan on vuonna 2010 perustettu merkki. Kokorun korut ovat muotokieleltään yksinkertaisia ja graafisia (kuten Annen sormessa oleva Mieli- sormus tai kaulassa roikkuva Salmiakki- sarjan kaulakoru). Kokorun malliston lisäksi Anne tekee myös uniikkeja tilaustöitä. Kokoru löytyy osoitteessa Eerikinkatu 18 sijaitsevasta Napa & Paja- kollektiivista jonka jännässä konseptissa yhdistyvät Napa kirjakauppa sekä Paja, joka pitää sisällään Annen lisäksi 2 muun korusuunnittelijan työtilat ja kaupan. Pajassa Anne valmistaa kaikki merkin korut itse. Annelta voi myös tilata esimerkiksi koruntekokursseja porukalle tai vaikka hankalalle lahjansaajalle: minusta oli hauska idea antaa lahjaksi mahdollisuus tehdä itse itselleen koru.

IMG_6463

Korujen materiaalit ovat pitkälti kierrätettyjä: esimerkiksi Annen pääasiallisesti käyttämän materiaalin hopean kierrätysaste on 75%. Olikin muuten jännittävää kuunnella Annen kertomusta siitä, miten arvokkaita korumetalleja on aina kierrätetty tarkkaan ja miten kaikki hopea- tai kultapölyä myöten otetaan talteen uutta käyttöä varten.

IMG_6482

Second Chancen ja Kokorun yhteistyö alkoi viime kesänä Fiskarsissa, jossa Maijalla on ollut liike huhtikuusta 2012 lähtien. Anne tuli kesäksi töihin Maijan naapuriin ja naiset huomasivat ajatuksiensa käyvän hyvin yhteen. Muutenkin keskustelimme Annen ja Maijan kanssa siitä, miten arvokkaita erilaiset yhteistyökuviot ovat pienille merkeille: markkinointimahdollisuudet kasvavat ja lisäksi yksin puurtavalle käsityöläiselle mahdollisuus muiden samanmielisten läsnäoloon ja ideoihin on tärkeää.

Aamiaisen päätteeksi saimme vielä valita itsellemme mieleiset korvakorut Kokorun ja Second Chancen yhteistyönä toteutetusta mallistosta. Juurikin ne samaiset korvakorut siis, jotka näkyivät torstain asukuvassa heti käyttöön otettuina: yllä lähikuvassa. Ja kyllä: korallinen kausi jatkuu ;)

IMG_6490

Lisäksi ihastuin kuvassa näkyviin Kokorun yksinkertaisiin nappikorvakoruihin, jotka oli pakko ostaa kotiin.

Second Chancen ja Kokorun yhteinen pop up- kauppa löytyy vielä ensi viikon eli su 5.5. saakka  Lasipalatsin Akkuna- näyttelytilasta (Forumia vastapäätä). Suosittelen lämpimästi poikkeamaan ja tutustumaan merkkeihin!

Ellet ehdi kauppaan paikan päälle, niin Second Chancella on myös nettikauppa (täällä) ja Kokoru (klik!) löytyy Eerikinkadulta Napa & Pajasta (klik!).

Olivatko merkit muille jo tuttuja, vai ihan uusi juttu?

torstai 25. huhtikuuta 2013

Päivän asu

Nyt on moninkertainen oho. Siis ensinnäkin: mihin tämä viikko oikein hävisi..? Tarkoitukseni oli postailla ainakin pari kertaa alkuviikolla, mutta yhtäkkiä onkin torstai. Olen jopa ollut tällä viikolla pukeutuneena päivän asu- kelpoisiin vaatteisiin useampana päivänä, mutta en vain ole aamulla ehtinyt ja illalla enää jaksanut ottaa kuvaa asusta. Tämän päivän asu ei siis millään muotoa ole viikon "paras", mutta halusin kuitenkin demota tulkintaani sunnuntaisesta parkainspiksestä: kaulassa oleva huivi on värikkäin asia minkä omistan, joten se tuntui nyt hauskalta yhdistää parkan kanssa. (Ja asu ei myöskään ole kuukauden paras, vaikka tajusinkin juuri, että tämä on kuukauden ensimmäinen asukuva. Oho.)

IMG_6511

Takki/Zoey M, huivi/Pieces, farkut/Zara, tossut/Josef Seibel, korvissa/blogin kautta saamani uudet Second Chance & Kokoru- korvikset -> aiheesta tulossa muuten lisää juttua myöhemmin !

IMG_6500

Yksityiskohtia: kaulassa Ideakorun toivomusluu (niinkuin melkein joka päivä pääsiäisestä lähtien/saatu blogin kautta), kynsissä Essien uusi ihana Tart Deco

Työputken keskellä kerkesin piipahtaa yhdessä kivassa tilaisuudessa eilen, palailen vierailun suhteen asiaan ehkäpä jo viikonloppuna.

Mukavaa loppuviikkoa :)

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Auringon lämpö ihollani ja kevättuuli hiuksissani

Oi mikä viikonloppu! Olen joutunut jonkin verran tekemään töitä, mutta lepäilemäänkin olen ehtinyt hiukan. Sekä koti että koirat ovat saaneet kevätpesun ja vaatekaapissa talvi sai väistää kesän tieltä. Ah miten pelkän vaatekaapin kevätkuntoon laittaminen voikin tuoda lisää virtaa naiseen :)!  Tänään tuli kävelylenkillä melkein liian kuuma takissa, vaikka alla oli todella ohuet kerrokset. Taivaallista <3 Aika kotikeskeistä on tämä kevään vastaanotto ollut, joten kameraa en ole käyttänyt.

Siksi ajattelinkin tällä kertaa jakaa teidän kassanne muutaman viime aikoina ihailemani kuvan, joiden mukana ajatukset karkaavat vieläkin kauemmas ja kesään. Kesän helteisen lämmön voi melkein tuntea hellivän ihoa kun katselee näitä jenkkiblogeissa postattuja, Coachella- festareilta napattuja kuvia. Ai että...

td13.4.

Kuva: http://www.thetrenddiaries.com/2013/04/the-trend-diaries-on-instagram.html

coachella2
Kuvat: vasen reuna http://www.damselindior.com/2013/04/desert-heat/ 
muut http://www.whowhatwear.com/our-favorite-looks-from-coachella-weekend-one

coachella1
Kuvat: oikea laita http://www.whowhatwear.com/our-favorite-looks-from-coachella-weekend-one 
muut http://www.purseblog.com/celebrities/what-the-celebrities-were-carrying-at-coachella.html

Näiden kuvien perusteella kesän festaritrendi vaikuttaisi melko selkeästä: superlyhyet (farkku)shortsit ja rento paita (napapaitojakin näkyi paljon, vaikka kuviin eksyi varsinaisesti vain yksi) yhdistettynä biker-bootseihin tai hippihenkinen maksimekko ja varvassandaalit. Rentoa ja helppoa siis.

coachella3
Kuvat: http://www.whowhatwear.com/our-favorite-looks-from-coachella-weekend-one

*huokaus* Noihin tunnelmiin toivottavasti ensi kesänä päästään (sekään kun ei täällä Suomessa ihan itsestäänselvyys ole...), mutta matkaa siihen vielä on. Todellisuudessa haluaisinkin ensi viikolla näyttää jotakuinkin tältä:

SS16.4.

Kuva: http://carolinesmode.com/stockholmstreetstyle/art/269787/in_the_moment/

Tunnetko sinäkin kevättuulen hiuksissasi ja auringonvalon kasvoillasi, kun katsot kuvaa? 

Mun parka ei ole ihan noin kukikas, mutta tästä innostuneena voisin kokeilla yhdistää siihen jonkun tosi värikkään huivin..? Nekin kun on nyt kaivettu taas esiin :)

Lokoisaa sunnuntai-iltaa ja kivaa uutta viikkoa! Palaillaan :)

perjantai 19. huhtikuuta 2013

To keep or not to keep..?

Toteutin "uhkaukseni" ja kävin hakemassa Karen Millenin takin eilen kotiin.

Reissu vain oli hiukan hämmentävä. Olin itse ollut tyytyväinen takin istuvuuten ensi sovittamalla, mutta päätin kuitenkin kokeilla sitä vielä uudelleen ennen maksamista. Ja kun tulin kopista nähdäkseni itseni kauempaa peilistä, molemmat myyjät kuorossa ilmoittivat, että takki on minulle selkeästi aivan liian iso. Pienempää kokoa ei tietenkään ollut enää jäljellä ja itse olin muutenkin sitä mieltä, ettei sellainen ole tarpeen. Myyjät olivat kuitenkin vähän sellaisella "ei voi mitään, ei kannata ostaa"- tunnelmalla. Itse en vieläkään näe takissa vikaa, mutta tulin kovin epävarmaksi myyjien reaktiosta. (Ja tästä huolimatta olen siis todella kiitollinen myyjien rehellisyydestä: harvoin näkee myyjää joka ennemmin sanoo että älä osta ollenkaan kuin osta joku, mikä hänen/heidän mielestään ei sovi. Ihan vain jotta saa myyntiä.) Takin pitäisi kuulemma olla "tyköistuva". Selässä on liikaa tilaa, samoin hartioissa. Heidän mielestään siis.

takki
Pahoittelen ankeita kuvia, mutta yritin ottaa mahdollisimman neutraalit ja suorassa seisten.

Eihän tuo nyt samalla tavoin istu kuin bleiseri, mutta ei kai ulkotakin kuulukaan..? En usko että pienempi koko muutenkaan toimisi, sillä käsien nostaminen on hieman rajoittunutta jo nyt: takki ei ole aivan tarpeeksi hyvin leikattu, jotta se ainakaan minun päälläni toimisi täysin tyköistuvana. Eikä alle mahtuisi yhtään paksumpi kerros. Mutta tietysti sitten on se vaihtoehto, että koosta viis, mutta malli vain ei sovi minulle yhtään. Mahdollista sekin, sillä merkin mekot eivät minulle sovi. Minusta takki kuitenkin istuu siten kuin ulkotakin oletankin istuvan.

Muutamalta ystävältä olen jo kysynyt, mutta ajattelin vielä kääntyä myös teidän puoleenne. Enkö vain itse tajua miten huonosti tuo istuu..? Vai onko takki kuitenkin hyvä, vaikka ei istukaan minun päälläni täsmälleen sillä tavoin kuin se on "tarkoitettu" istuvaksi? Harvemmin välitän muiden mielipiteistä, mutta myyjät olivat molemmat jotenkin niin varmoja, että takki istuu väärin. Auttakaa... 

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Kevättä ilmassa

Muutamassa muussakin blogissa näyttäisi olevan meneillään aktiivinen tosiasioiden kieltäminen ja vuodenajan lukeminen säätilan sijaan kalenterista. Itse eksyin vähän samoille linjoille tänään VAIKKA puolustaudunkin kyllä sillä, että viimeisen kahden päivän aikana talvitakki on tuntunut olevan LIIKAA.  Voiko suloisempaa fiilistä olla...? Kadutkin on harjattu ja itsepäisiä lumikinoksia roudattu jonnekin pois silmistä sulamaan. Siis voiko se olla, että KEVÄT ON OIKEASTI, vihdoin ja viimein, TULOSSA..?

IMG_0946
Kuvasta on nopealla silmäyksellä pääteltävissä, mikä näköjään on minun alitajuntani mielestä tämän kevään hittiväri. Etenkin kun ottaa huomioon, että olen jo aiemmin ostanut tämän paidan.

Lähdin ostamaan Gina Tricot'sta (kehuttuja) mustia farkkuja. Ostin minä niitäkin, kaksin kappalein, mutta lisäksi päädyin kiikuttamaan kassalle persikkaiset farkut (14,90€ - sillä hintaa voi mielestäni hiukan hullutellakin ja kokeilla että tuleeko näitä pidettyä) ja huivin. Olen niin epäcool, että tähtikuvio vetoaa edelleen kovasti. Etenkin tuohon suloisen raikkaaseen väriin yhdistettynä.

Kicksistä mukaan tarttui Essien kynsilakka Tart Deco- sävyssä: tämähän oli ainakin monien blogien perusteella viime kevään hittisävy ja itsekin harmittelin jo silloin, että en tullut sitä ostaneeksi. Talvea vasten asia ei tuntunut enää ajankohtaiselta, mutta nyt (Essien kynsilakat Kicksin member clubilaisille   -20%!) en voinut enää vastustaa.

Eikös tänä keväänä ole myös in pukeutua yhteen sävyyn päästä varpaisiin..? Sitä vain että mähän alan pikkuhiljaa olla kenkiä lukuun ottamatta aika valmis asuni kanssa ;)

Sitten tunnustan, että olen ehkä hiukan rakastunut. (Eikös hullaantuminenkin ole kevään merkki;)..?) Rakkaus iski jo ennen Hullareita, mutta koska kyse oli normaalihintaisesta tuotteesta, päätin palata asiaan hiukan rauhallisemmissa tunnelmissa. Olen lykännyt siistin kevättakin hankkimista jo yli vuoden, sillä vähän olin ajatellut olla sitkeä ja säästää sitä Burberryä varten. Tosiasia kuitenkin on, että mun "siisti" takki ei ole enää ollut niin siisti edes viime keväänä. Kävin siis Stockalla hypistelemässä eri Burberry- vaihtoehtoja. (Ja totesin että koska aina tykästyn juuri siihen kalleinpaan vaihtoehtoon, on pakko yhä vain lykätä hankintaa.) Päätin samalla reissulla äkkiä mennä kurkkaamaan myös Karen Millenin osaston mekkotarjonnan (synttäreitäni silmällä pitäen). Ja sitten näin Sen.

IMG_0944

Uusi kevättakkini, sinäkö se olet..?

Hiukan arvelutti vielä tuo väri: liian rusehtava beige saa minut näyttämään aivan harmaalta. Mutta eikös tämä ole aika kiva? Jos kuvittelee tylsän talvihuivin tilalle jotain vähän raikkaamman väristä, ja ilmeen iloisemmaksi ;), niin voisi toimia..? Tuosta ei oikein saa hyvää kokonaiskuvaa takista, parempi löytyy Karen Millenin sivuilta täältä. Olisi hiukan erilainen. Kun noita trenssejä on nyt "kaikilla".

Yhdeltä kaverilta jo sain kannustusta, mitä sanoo raati täällä? Takki on minulle muutaman päivän varauksessa ja ehkä hiukan tekisi mieli käydä hakemassa se kotiin...

Oi miten samalla haaveilen jo talvivaatteiden siivoamisesta säilöön: ehtisiköhän viikonloppuna..? Se olisi ihanaa... samalla saisi ottaa esiin kaikki keväthuivit ja nilkkurit ja tossut ja ballerinat....ehkä viikata paksut neuleet ylähyllylle...

Loppukevennyksenä lisää kevään merkkejä.

IMG_0943
Siis meidän hienot rotukoirat näyttää ihan kapisilta piskeiltä, kun niistä roikkuu hallitsematon määrä karvatuppoja ;) (Kuvassa tilanne on aika maltillinen.) Ja siis tuo tyyny imuroitiin vajaa vuorokausi ennen kuvan ottamista. Jep. Arvaatte vaan miltä meidän koti näyttää tällä hetkellä..? Ja noitahan on siis kaksi, noita Tuppo-Nalleja.

Ja huskithan tiputtaa karvaa kahdesti vuodessa: keväällä JA syksyllä. Ja meidän koirat AINA vuoronperään: ei vahingossakaan samaan aikaan. Niin että karvattomia kuukausia meillä on ehkä kaksi vuodessa. En siis suosittele rotua siivoushysteerikoille ;)

Nyt takaisin sorvin ääreen. Töiden lisäksi tänään on vielä tiedossa kaksi tosi kivaa asiaa: vetolenkki koirien kanssa harjatuilla kaduilla ja kynsien lakkaus uudella kynsilakalla :) Wuhuu, näiden voimalla ehkä jaksan viikonloppuun saakka. Voi kun tulisi se aurinkokin vielä vähän esiin...

Kivaa loppuviikkoa kaikille!

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Pientä hulluttelua

Virkistin itseäni kesken erittäin rankan viikon varastamalla yhden tunnin torstaiaamupäivästä Hulluja päiviä varten. Ja kas, onnistuin kerrankin olemaan kiltti tyttö ja ostamaan vain etukäteen suunnittelemiani asioita :)

IMG_6407

Joihin siis kuului mm. 10 paria sukkia. Miten voi ihmisen kaikkiin sukkiin ilmestyä reikä parin kuukauden aikana...? Kosmetiikkahamstraukset jäivät tällä kertaa tavallista pienemmiksi, sillä tarpeita oli vähän: vain lemppariani body shopin suihkugeeliä (suosikkejani ovat verigreippi ja mandariini, mutta melkein mikä vain tuoksu käy, tarjouksessa oli tällä kertaa mango) ja kynsilakanpoistoaine. Tajouslehdistä nappasin mukaani Olivian ja Elle Interiörin, vielä kun ehtisi joskus lukemaankin ne... *huokaus*

IMG_6418
Yhden heräteostoksen tunnustan sittenkin tehneeni: juomapullo treeneihin. Tajusin yhtäkkiä että vanha pulloni on niin vanha, että se sisältää aivan taatusti kaikki mahdolliset bpa-yhdisteet ja muut myrkyt. Hui. No, onneksi ratkaisu osui eteeni pirteän punaisessa muodossa :) Todellinen löytö taisi kuitenkin olla nuo Adidaksen urheilurintsikat: jäljellä taisi olla enää 5 kappaletta, joista yksi minun kokoani ja toivomassani pirteässä värissä. Jes! Saas nähdä: olen aina ollut Nike- tyttö sukkiani myöten, mutta nyt tuli monta uutta juttua Adidakselta. Kiva kokeilla uusia juttuja välillä :)

Mitenkäs muiden Hullarit, teittekö hyviä löytöjä? 

Toivottavasti kaikkien viikonloppu on sujunut mukavissa merkeissä :) Kuten olen pariin otteeseen jo maininnutkin, itselläni on nyt menossa aivan superhektinen kevät ja tätä menoa kestää aivan toukokuun loppuun saakka. Pienen pieni helpotus on luvassa ensi viikon jälkeen, joten toivottavasti pystyn palaamaan hiukan ripeämpään postaustahtiin taas piakkoin. Siihen saakka tahti pysynee hieman hitaampana, mutta toivottavasti pysytte mukana silti.

torstai 11. huhtikuuta 2013

Ideakorun syntysijoilla

Kiirastorstaina vierailin myös Ideakorun äidin Maarit Naakan luona Harjavallassa iltapäiväkahvilla. Ideakoru onkin jo tuttu ainakin monista blogeista ja myös täällä style:casualissa olen Ideakorun monesti maininnut. Ja Ideakorun Memento vivere- tekstillä varustettu rannekoru on minunkin ranteessani lähes kaikissa viimeisen vuoden aikana otetuissa asukuvissa… Samanlainen rannekoru omalla tekstillä onkin muuten Ideakorun suosituin tuote.

IMG_6238
Ideakoru sai alkunsa 2000- luvun alussa kun Maarit alkoi pohtia harjavaltalaisen kuvanveistäjä Emil Cedercreutzin taiteilijakotimuseon seinässä ollutta Goethen ”Memento Vivere!” (Muista elää!) lausahdusta ja sitä, miten hyvin se toimisi korussa. Ideakorun tuotteet valmistetaan pääasiassa joko hopeasta tai kierrätetystä alumiinista. Lisäksi käytetään jonkin verran myös kiviä, mm. onyxia, vuorikiteitä ja lasihelmiä. Maarit suunnittelee korut (ideoita tulee toisinaan myös Maaritin bloggaavilta tyttäriltä Ireneltä ja Erikalta) ja tuotteet valmistaa Maaritin puoliso Markku Isoviita heidän kotipajassaan. Tekstit koruihin kaiverretaan käsin.

Maaritin kanssa juttelimme pitkään ja keskustelimme myös muotimaailman nurjaan puoleen, kauniisti sanottuna ”inspiroitumiseen”- tai vähän rumemmin kopioimiseen, liittyvistä asioista. Joskus on vaikea tietää kuka inspiroituu mistäkin ja esimerkiksi Efva Attlingilta löytyy erittäin samanlainen Memento Vivere- tekstinen kaulakoru kuin Ideakorulta (kuvatodisteiden mukaan Ideakoru oli muuten ensin:)!). Viime aikoina myös joidenkin suomalaisten merkkien mallistoihin on alkanut ilmestyä ”Memento vivere”- tekstejä.

IMG_6242

Maaritin kädessä oli myös tapaamishetkellä hänen oma suosikkikorunsa, eli kahden sormen levyinen tuplapalkkisormus Memento vivere- tekstillä. Kuvassa Maaritilla on kaulassaan ”Suomen mustikka”- kaulakoru, joka oli erittäin suosittu mm. Saksassa, jossa Ideakorun tuotteita oli myynnissä joulumarkkinoilla. Ideakorulla on Suomessa useita jälleenmyyjiä ja myös Ideakoru ja Maarit olivat Palonin mukana New Yorkissa muotiviikoilla. Myöskään Ideakorun New Yorkissa suosituimmiksi nousseista tuotteista ei vielä jutun kirjoitushetkellä ollut tietoa, ikävä kyllä.

Ideakorun tuotteita voi helposti tilata Ideakorun nettisivuilta. Olen tilannut tuolta itsekin muutamaan kertaan (minusta Ideakorun omalla tekstillä varustettu koru on nimittäin mitä parhain lahjaidea ihmiselle, jolla on jo kaikkea!) ja toimitus on aina ollut todella nopeaa (tuotteet lähetetään postitse).

IMG_6287
Sain Maaritilta kevätlahjaksi Ideakorun uutuustuotteen, eli aivan mielettömän upean toivomusluu- kaulakorun (minun koruni on noista kahdesta tuo pienempi koko). Kiitos Maarit! Koru on ollut kaulassani jo useita kertoja pääsiäisenä ja sen jälkeen: asukuvia en vain vielä ole ehtinyt sen kanssa ottaa. Tulossa on kuitenkin aivan varmasti!

Itselleni nämä vierailut edustavat sellaista, mitä en koskaan ilman tätä blogia olisi tullut tehneeksi: olisin toki voinut, mutta tuskin olisin tullut edes ajatelleeksi. Sekä Kainon että Ideakorun tuotteet olivat minulle tuttuja jo ennestään, mutta oli hirvittävän mielenkiintoista päästä tutustumaan näihin lahjakkaisiin käsityöläisiin, jotka kaiken lisäksi osoittautuivat erittäin hauskoiksi ja mukaviksi ihmisiksi - taisin viettää kummassakin paikassa useamman tunnin rupattelemassa! 

 Toivottavasti tarinat olivat teistäkin mielenkiintoisia :)

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Kainolla vierailulla

Luvassa vihdoin ja viimein juttua kiirastorstain vierailuistani: tänään vuorossa köyliöläinen Kaino. Olen seurannut neuletuotteita valmistavan Kainon taipaletta sivusta melkein yrityksen alusta lähtien, sillä yksi ystäväni työskentelee Kainossa ompelijana. Jo melkein vuoden ajan olen myös suunnitellut vierailua Kainon liikkeeseen ja vihdoin sain aikataulutettua sen maaseudulla vierailuumme.

IMG_6198

Kainon takana ovat upeat naiset Sanni Salonen ja Niina Sinisalo, joiden yhteinen käsityöharrastus poiki liikeidean joskus loppuvuonna 2009. Kaino- kauppa avattiin Köyliöön 2.7.2010, jossa se sijaitsee edelleen osoitteessa Köyliöntie 2. Alkuvuodesta Kaino valtasi lisää tilaa ja liike suurentui. 

IMG_6175


Kaikki Kainon tuotteet valmistetaan Köyliössä ja Kaino- kaupassa shoppailun lisäksi onkin mahdollista samalla päästä tutustumaan myös Kainon tuotantotiloihin. 



IMG_6169

Kainon vaatteet syntyvät Niinan ja Sannin yhteisellä naisen vaistolla ja ”kainomielellä” suoraan tekijöidensä sydämistä. Kaino- vaate on Sannin mukaan värikäs, fiksu, huoleton ja monikäyttöinen. Ja tämän allekirjoitan kyllä! Kuvassa ihanan perinteisen Ruusu- kuosin neulemalli: tämä kuosi on yksi ensimmäisiä omia Kaino-ihastuksiani :)


IMG_6165


Vaatteet valmistetaan Saksassa langaksi tehdystä intialaisesta luomupuuvillasta sekä joko eteläafrikkalaisesta luomumerinovillasta, joka muuttuu langaksi Itävallassa, tai tavallisesta merinovillasta. Kainon käyttämä merinovilla on aina kuitenkin mulesing- vapaata, eli tuotteita voi ostaa hyvällä omalla tunnolla! Kyselin myös suomalaisesta villalangasta, mutta se on kuulemma liian karkeaa Kainon koneisiin.


IMG_0900


Vaatteiden lisäksi Kaino valmistaa mm. peittoja ja tyynynpäällisiä: olin ostamassa jo sneak peek- kuvassakin esiintynyttä tyynynpäällistä kotiini, mutta sainkin sellaisen yllättäen lahjaksi mukaani: kiitos Sanni! 


IMG_6215


Tällä hetkellä Kainolla on viitisentoista jälleenmyyjää ympäri Suomea. Kainon omien facebook- sivujen lisäksi netissä Kainoa myyvät www.ipanainen.fi ja Palonin nettikauppa. Palonista olen täällä blogissa maininnut kerran aiemminkin (täällä), sillä juuri Paloni on se liike, jonka mukana Kainokin matkasi New Yorkin muotiviikoille helmikuussa. Juttelin Sannin kanssa New Yorkin matkasta, sillä Kainon tehokaksikko päätti lähteä hakemaan uutta näkökulmaa sekä haistelemaan trendejä ja suuren maailman menoa myös itse ihan paikan päälle. Olisin ollut kovin kiinnostunut kuulemaan mikä oli amerikkalaisten suosikkituote, mutta vielä pääsiäiseen mennessä eivät tytöt olleet ehtineet sitä tietoa saamaan. Sen sijaan kyselin sitten Kainon paikalla olleilta työntekijöiltä heidän omia suosikkituotteitaan ja kaikkien suosikiksi nousi raidallinen Loma- mekko (joita toiseksi ylimmässä kuvassa tangollinen:)). Täytyy sanoa että en yllättynyt, sillä sellaisen tilasin myös itselleni… valmiina ei ollut oikeaa kokoa, joten kotiin en mekkoa vielä saanut (ei sillä että tässä olisi mitään mekkokelejäkään vielä…). Kuvia luvassa kyllä sitten heti! 


 Huomenna jatketaan vierailuteemalla ja tutustutaan tarkemmin Ideakoruun. Stay tuned :)!

P.S. Ystäväni A jonka kanssa keskustelimme tyynynpäällisistä: noita ruusukuosisia tyynynpäällisiä näytti edelleen olevan ainakin facebookin kautta tilattavissa, ei vain ollut livenä tarjolla silloin kun olin käymässä :)

tiistai 9. huhtikuuta 2013

Kesä tule jo!!!!

Toinen vierailujutuista on vielä tuloillaan, joten sitä odotellessa muutama epätoivoisen kesänkaipuinen inspiskuva, pitkästä aikaa Classy in the city- sivustolta.

ClassyKollaasi
kuva: http://classy-inthecity.com/

Lähes toivottoman pitkältä tuntuvan työ- ja kouluputken sekä lumisateen (!?!) keskellä yritän epätoivoisesti pitää kiinni mielikuvista kaikista niistä kivoista asioista, joita kesä tuo tullessaan: nahkatakin, syntymäpäiväjuhlat (ystäviä ja kuplivaa!) sekä uusia maisemia. Kai sitä nyt pari kuukautta vaikka seisoo päällään, eikö..?

Mitä parhainta uutta viikkoa kaikille, palailen lähipäivinä vierailujuttujen kera :)

perjantai 5. huhtikuuta 2013

Perjantain parhaat

Uusi tukka.

IMG_6281

RH- hairin Riina teki taas taikojansa. Salaisuus piilee kuulemma Kevin Murphyn Powder Puff- hiuspuuterissa. Ostin sitä nyt itselleni toisen purkin: olen siis tykännyt. 

IMG_6291
Epäilen kyllä vahvasti, että Riina lisää omaansa vielä keijupölyä. Sillä en minä itse saa hiuksiani tuolta näyttämään. Mutta ehkä taas vähän lähemmäs, kun kerrostettiin ja kevennettiin hiukan lisää. Jos osaisin taas pitää hiuksiani vähän enemmän auki, eikä aina vain ponnarilla. Lisäksi laitettiin vähän vaaleita raitoja raikastamaan kevätlookkia. Me likes :)

IMG_6258

Ja huomatkaa keväisiksi muuttuneet kynnet ;)

Toinen perjantain paras on tietenkin postilaatikkoon tipahtanut keltainen kuvasto :D Selailin sitä jo hiukan ennakkoon sähköpostitse saamani linkin kautta, mutta mikään ei voita sivujen taittamista hiirenkorville.

IMG_6294
HP- innostus vaihtelee vuodesta toiseen ja tällä kertaa tuntuu, että on vuorossa taas pitkästä aikaa se vuosi, kun olen kiinnostunut aivan kaikesta mitä kuvastossa on... *huokaus* No, budjetti on tiukilla joten mitään kovin suuria hankintoja ei ole luvassa, mutta jotain pientä kivaa kenties kuitenkin...

IMG_6300
Ja vin vink! Kehumani Lumenen ihmeöljy on myös Hullaritarjouksessa torstaina 19,90 e (taisin muistaa väärin sen 3+1- hinnan, mutta ei tuo parikymppiäkään NIIN paha ole). Ja lupasin updaten tuloksista: ihan oikeasti, en tiedä onko kyseessä ihan puhdas sattuma vai mitä, mutta ihoni ei ainakaan pariin vuoteen ole ollut näin hyvässä kunnossa! Arvet ovat vaalentuneet edelleen, eikä uusia epäpuhtauksiakaan tunnu syntyvän entiseen tahtiin. Lisäksi yleisesti ottaen ihon väri on tasaisempi ja aamulla iho suorastaan hehkuu, vaikka takana olisi vähemmänkin unta. Otsarypyistä en oikein osaa sanoa: niihin olen kokeillut vasta muutaman kerran, enkä voi sanoa että ne olisivat mainittavasti hävinneet. Minulla on siis kaksi poikittaista, aika syvää ryppyä otsassa, ollut jo parikymppisestä. Yleinen hehku ainakin näkyy otsassa myös, mutta ryppyjen alentumistehoa en ainakaan vielä uskalla lähteä hehkuttamaan. Kaikea muuta kyllä, parin viikon vankalla kokemuksella ;) 

Nyt nukkumaan: takana on superkiireinen työviikko ja se on näkynyt postaustahdissakin. Sama meno jatkuu vielä koko viikonlopun ja ensi viikon, mutta muutama mielenkiintoinen juttu on valmiina tänne blogiinkin siitä huolimatta. 

Ihanaa viikonloppua kaikille :) Nautitaan auringosta vielä kun sitä on, vähän taisivat lupailla lunta sunnuntaista lähtien... 

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Rakennetaan Roopen kanssa kaivo Afrikkaan!

Olen tarkoituksella pitänyt tämän blogin vapaana kaikenlaisesta vakavammasta keskustelusta, sillä tämä on minulle keveiden, helppojen ja kauniiden asioiden paikka. Nyt aion kuitenkin tehdä poikkeuksen tähän linjaan, sillä haluan tukea ystäväni 6- vuotiasta poikaa Roopea hänen hienossa kampanjassaan. Roope haluaa lahjoittaa kaivon Afrikkaan ja toivoo meidän kaikkien apua siihen.

RoopenKaivo

Keräys tapahtuu luotettavasti Kirkon ulkomaanavun Kaivo Afrikkaan- kampanjan kautta. Sivuille voi perustaa omia kampanjoita kuten Roopekin on tehnyt. Yhden kaivon hinta on 1200€ ja Roopen kampanja on tähän mennessä kerännyt 400€.


Pienistä puroista kasvaa iso virta!

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Nahkatakki

Pääsiäislomalta olen tänään jo palannut työasioiden ja opintojen pariin; kotoa käsin toki. Lisäksi tein tänään useamman tunnin siivousoperaation tietokoneelle, jotta pärjäisin vielä pienen hetken tämän vanhan kanssa. *puuh* Sain siis vasta hetki sitten purettua kiirastorstain vierailujen kuvasaldon: yritän saada jutut valmiiksi tämän viikon aikana. Niitä odotellessa jälleen yksi kevätikäväkuva!

GMC1.4.

Kuva: http://galmeetsglam.com/2013/04/san-francisco-essentials-part-1-leather-jacket/

Omassa versiossani tosin sekä nahkatakki (kuva) että tossut (kuva) ovat vaaleanpunaiset :) Ehkä tällaiset kynnet vielä...

Toivottavasti kaikkien akut on ladattu loman aikana ja nyt suunnataan innolla kohti uutta viikkoa :)