maanantai 15. joulukuuta 2014

Top 10 vauva-arjen pelastajat, osa 1/2

Meillä oli touhukas viikonloppu: koko lauantai meni sukulaisissa kyläillen ja sunnuntaina tein joulua. Puuhasin koko päivän siivoten ja lisäillen vähän koristeita. Se viimeinen silaus kuitenkin vielä puuttuu, enkä vielä ole päättänyt miten se tehdään -mikä meidän joulun "tyyli" on tänä vuonna (olen sisustusblogeista oppinut että sellainen pitää olla ;D). Koska muuten on valmista, on kuitenkin kiva istua höyryävä glögimuki kädessä pohdiskelemaan, että mitä koristeita vielä puuttuu.  Tänään  oli miehellä vapaapäivä, joka vietettiin jouluostoksia tehden. Seuraavaksi siis tiedossa paketointia, mutta sekin on minulle hyvin mieluinen homma. Joulustressistä ei siis ainakaan vielä ole tässä taloudessa tietoakaan, joulutunnelma sen sijaan alkaa pikkuhiljaa löytyä <3 Koska lopullinen kodin jouluilme tai paketit ei vielä ihan ole valmiita kuvattaviksi, mennään  joulujutuista vielä hetkeksi vauvajuttuihin.

Tässä on nyt siis hiukan reilu kuukausi harjoiteltu vanhempana ja perheenä olemista, sekä vauva-arkea. Tässä vaiheessa on jo muutamia juttuja, jotka ovat osoittautuneet jos ei nyt korvaamattomiksi, niin ainakin suuresti vauva-arkeamme helpottaviksi asioiksi. Tässä ekassa postauksessa ovat listan sijat 10-6 ja seuraavassa postauksessa sitten top 5 -jännitystä ja rummun pärinää ;)...

20141130-IMG_7802
10. Vertaistuki, kaikki apuaan tarjoavat perheenjäsenet ja ystävät sekä tietysti puoliso.

Minulta ja meiltä löytyy onneksi kaikkea tätä, mutta ellei näitä luonnostaan löydy, toivoisin jokaisen löytävän ainakin vertaistukea jostain. Vanhempi- lapsi -kerhosta, nettiryhmästä, mistä tahansa. Me olemme saaneet kullanarvoisia vinkkejä (kaveripiirin viimeisenä lapsen saajana on omat etunsa;)) lapsen hoitoon liittyen sekä käytännön apua siivoukseen, ruokaan, hankintoihin jne liittyen. Itselleni myös puolison tuki tuntuu korvaamattomalta, enkä millään tajua miten pystyisin tähän yksin. Tietysti pystyisin jos olisi pakko, mutta onneksi ei ole. Kaikille yksinhuoltajille siis entistäkin suurempi kunnioitukseni: aikamoisia supervanhempia olette.

Tämä nyt on tämmöinen klisee ja päätyi siksi listan viimeiseksi, mutta on kyllä oikeasti vähintään yhtä tärkeää kuin kaikki muukin.

Kiitos siis kaikki läheiset myös tätä kautta, että olette olemassa <3!

20141130-IMG_7827
9. Hyvät imetysvaatteet.

Ja hyvillä tarkoitan tässä ennenkaikkea pesunkestävää.

Osasin odottaa että imetysvaatteet (=ennenkaikkea tietysti paidat) ovat tärkeitä, mutta ajattelin asiaa etukäteen lähinnä mukavuuden kautta. En todellakaan osannut kuvitella sitä uskomatonta pesujen määrää, mitä vaatteiden pitää kestää. Sekä liivejä että paitoja pitää vaihtaa pahimmillaan monta kertaa päivässä (maitoa/puklua/kaikenlaista muuta...), enkä ainakaan itse ole raaskinut hankkia kymmenittäin imetysvaatteita. Joten pestävää riittää.

Ystävien (ja vähän lukemieni blogienkin) suosituksesta olen hankkinut pääasiassa Boobin imetyspaitoja ja toistaiseksi olen ollut niihin tyytyväinen: minulle vakuutettiin että ne kestävät pesuja venymättä, nukkaantumatta ja saumat suorina ja ainakin toistaiseksi näyttää hyvältä. Minusta tuntuu että paitoja on tässä kuukauden kuluessa pesty yhtä usein kuin yleensä vuodessa... Boobin paidat ovat hankintahinnaltaan melko arvokkaita (ollakseen aika perusmallisia puuvillapaitoja), mutta laatu on mukavan napakkaa ja tuntuisi tosiaan kestävän pesua. Lisäksi "luukkusysteemi" paidoissa on helppo ja melko suojaisa nopeaan imetykseen missä vain. Oli merkki mikä hyvänsä, niin vinkkini siis on kiinnittää valinnassa aivan erityistä huomiota materiaalin laatuun ja pesunkestävyyteen.

Myös parhaat imetysliivini ovat Boobilta, vaikka muutama muukin merkki on testauksessa. Pesunkesto, helppokäyttöisyys ja näin pienirintaiselle ainakin riittävä tuki samassa paketissa.

20141109-IMG_7578 8. Talkki.

Talkkia ei mitenkään erityisesti suositeltu missään valmennuksessa tai sairaalassa: jopa siis jäin sellaiseen käsitykseen, että sen käyttöä jostain syystä ei nykyään pidetä erityisen hyvänä. Meillä on  kuitenkin toiminut loistavasti. Vauvan nivustaipeet olivat sairaalassa hiukan hautuneet ja ne saatiin kuntoon huolellisen kuivauksen lisäksi talkilla (ei muuten etukäteen voi uskoa miten paljon vauvassa on erilaisia piiloja, joihin kosteus ja lika voi jäädä!). Sairaalassa kevyesti rikkoutuneelle iholle suositeltiin Bepanthenia, mutta meillä ainakin Bepanthen vain pahensi ongelmaa (melkein mahdoton saada riittävän ohutta kerrosta levitettyä). Talkki hoiti ongelma-alueen nopeasti ja helposti. Sen jälkeen talkkia on satunnaisesti käytetty myös kainaloihin ja kaulaan. Toimii.

7. Hyvä vaipanvaihtopiste

Sellainen, joka on mahdollisimman lähellä vesipistettä (ideaalitilanteessa samassa tilassa, mutta meillä se ei esimerkiksi ole millään mahdollista). Jossa ergonomia on kohdillaan ja jossa on riittävästi tilaa kaikenlaisille tarvikkeille. Jälleen ideaalitilanteessa näkisin myös kaiken vaatesäilytyksen samassa tilassa, mutta meillä sekään ei onnistu. Olemme ratkaisseet ongelman alakuvassa näkyvällä tavalla: seinällä roikkuva säilytyspussi on täynnä pieniä vaatteita ja taso suorastaan tulvii minikokoisia sukkia ja tumppuja :) Pyykkihuollon sijainti samassa huoneessa on superkätevää niin ikään. Samoin se, että kodinhoitohuone on varmaan meidän talon lämpimin huone: vauva viihtyykin alustalla erinomaisesti ilman vaatteita katon valoa ja seinille laitettuja kuvia sekä omia vaatteitaan ihmetellen ja iloisesti potkutellen <3 Roskista emme olleet tajunneet hankkia huoneeseen ennen vauvan syntymää, mutta jo ensimmäisenä päivänä kävi selväksi että sellainen tarvitaan ehdottomasti.

Alla muuten kuva  vaipanvaihtopisteestä sen käyttöönoton jälkeen, täällä se vielä odotteli yliluonnollisen siistinä (ja ilman viihdykkeitä) tositoimia ;) 

20141212-IMG_7933 6. Kertakäyttöiset asiat.

Anteeksi luonto ja luonnonystävät. Tai no: itsekin olen kyllä "luonnon ystävä" ja pyrin normaalisti tekemään kestäviä valintoja. Tässä kohtaa olen kuitenkin joutunut tunnustamaan heikkouteni, sillä kertakäyttöisten asioiden tuoma henkilökohtainen mukavuus tässä hetkessä on jotain, mistä en nyt ole valmis luopumaan yhteisen hyvän vuoksi. Esimerkiksi vaipat meillä ovat kertakäyttöisiä. Kuulemani mukaan rintaruokinnalla oleva vauva saattaa kakata vain kerran viikossa. No, meillä ei ole näin. Meillä vaippa on täynnä sitä itseään niin monta kertaa päivässä (ja usein juuri kun olet vaihtanut vaipan, saat tehdä sen uudelleen. Ja taas uudelleen. Ja ehkä vielä kolmannenkin kerran...), että kestovaippojen kanssa en todellakaan ehtisi tehdä mitään muuta kuin pestä pyykkiä.

Pestävien liivinsuojien lisäksi olen joutunut turvautumaan myös kertakäyttöisiin: kuukaudessa olen joko onnistunut pesemään hankkimistani, alkuun hyvin toimineista, liivinsuojista imutehon pois tai  sitten maitoa vaan tulee nyttemmin liikaa. Pitää hankkia uusi paketillinen noita pestäviä ja selvittää kummasta on kyse. Joka tapauksessa tätäkin lajia, siis kumpia vaan liivinsuojia, kuluu paljon enemmän kun olisin voinut ikinä kuvitella.

Lisäksi meillä käytetään baby wipeseja todella paljon myös kotona. Koska vesipiste ei ole samassa huoneessa kuin vaipanvaihto, wipesilla on vain niiiiiiin kätevä pyyhkiä pienemmät pesut. Tai viimeistellä pesu (jotenkin ainakin itse onnistun aina vesipesun jälkeen jättämään jonnekin taivepiiloon kakkaa vaikka miten yritän olla huolellinen). Tai pyyhkäistä välillä omia käsiä puhtaaksi. Tai pyyhkiä enimpiä vauvasta ennen varsinaista pesua ja kuljetusta pesupaikalle (jotta ne enimmät eivät löydy omasta paidasta...).  

Vaipanvaihtoalustan suojana olemme lisäksi käyttäneet kertakäyttöpeflettejä, silä ne ovat vedenpitäviä. Pefletin päällä oleva harso pysäyttää kakan, mutta pissaa varten tuo pefletti on ihan ehdoton. Tietysti sitä voisi harkita hankkivansa pari muovitettua froteeta samaan tarkoitukseen, mutta toistaiseksi on menty näin.

Löytyykö samoja suosikkeja?

Stay tuned for the top 5 :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun jätit kommentin:)!